Linda Heikinheimo / Blog / Ihmissuhteet / Kävellä osaan yksin, lentämiseen tarvitaan kaksi

Kävellä osaan yksin, lentämiseen tarvitaan kaksi

Olemme olleet viime viikkoina ahkerasti päällekkäin. Kun lapsi on mennyt nukkumaan, alkaa aikuisten oma aika ja hipsimme yläkertaan. Siellä on tarpeeksi tilaa erilaisille sirkustempuille. Enkä tarkoita nyt mitään Cosmon asentoaapista, vaan akrojoogaa.

Pari viikkoa sitten kumpikaan meistä ei ollut kuullutkaan sanaa akrojooga. En edes muista, missä törmäsin sanaan, mutta tiesin salamannopeasti, että tässä on meidän seuraava parisuhdetreenimme. Suostuttelu ei ollut vaikeaa: näytin kuvaa netistä ja mies hihkaisi ”joo!”.

Mitä akrojooga on?

Akrojooga yhdistää sanat akrobatia ja jooga. Kyse on parina tehtävästä joogasta, jossa on akrobaattisia elementtejä. Muistatteko, kun lapsena kaveri meni selälleen maahan kädet ja jalat taivasta kohti, jotta itse voisi nousta tämän varassa ilmaan ikään kuin lentämään? No, siinä on akrojooga pähkinänkuoressa.

Akrojoogan ydin on yhdessä tekemisessä. Ei voi keskittyä vain omaan suoritukseensa tai taidonnäytteisiin, vaan kumppaneiden on toimittava yhdessä. On vaikeaa olla rinnastamatta akrojoogaa parisuhteeseen:

  • lähtökohta on aina rehellisyys ja luottamus
  • uuden taidon opettelu kulkee yrityksen ja erehdyksen kautta
  • välillä saa purra huulta, ettei turhautuessaan sano mitään peruuttamatonta tai varsinkaan syytä toista
  • loukkaantuminen on epätodennäköisintä silloin, kun molemmat tietävät mitä kummankin osalta odotetaan
  • onnistuminen yhdessä vahvistaa luottamusta ja antaa rohkeutta uusiin haasteisiin

Volve at Butler Park

Lentämään opettelemisen taito

Kun ensin aloimme harjoitella yksinkertaisia nostoja, mieheni piti oppia luottamaan siihen, että minä en rojahda hänen päälleen. On muuten helpommin sanottu kuin tehty. Samoin minun piti oppia luottamaan siihen, että hänen tukensa ei yhtäkkiä petä ja että hän kertoo, jos ote alkaa tuntua epävarmalta.

Aluksi en voinut lakata nauramasta. Onnistuimme saamaan aikaan asennon, jossa minä “lennän” vaakatasossa tukien miehen kämmeniin ja jalkateriin. Olin niin toivottoman hermostunut, että nauroin katketakseni aina siihen asti, kunnes laskeuduin alas.

Ensimmäisillä kerroilla mies yritti myös nostaa minua lihasvoimillaan, vaikka tarkoitus on tehdä asentoja, joissa nosto perustuu tekniikkaan, ei voimaan. Lienee selvää, että hetken ylhäällä liideltyäni hänen toinen jalkansa alkoi täristä hallitsemattomasti, minkä myötä minun koko vartaloni alkoi huojua hänen jalkansa päällä. Se asento meinasi päättyä rysähdykseen. Välillä taas minä keskityin niin paljon kumppanini tekemiseen ja pohtimaan, luotanko häneen, että unohdin oman roolini ja meinasin mätkähtää pahaa-aavistamattoman miesparan päälle.

Enää ei naurata

Ymmärsimme kunnolla vasta harjoittelun myötä, että akrojoogassa tärkeintä on ehdoton luottamus ja yhteiset pelisäännöt: jos jompikumpi unohtuu liiaksi tekemään omaa juttuaan, keskittyy vain toisen tekemiseen tai yrittää liian kovaa vaikka tekniikka on pahasti pielessä, rakennelma hajoaa.

Tänään lensimme jo ilman holtitonta naurua ja lihan tärinöitä. Pystyimme hengittämään vapaasti valmiissa asennossa, löysimme toistemme katseet ja vaihdoimme muutaman sanan siitä, kuinka hyvältä onnistuminen tuntuu. Siinä hetkessä loksahti jotakin kohdalleen: ai tästä tässä juuri onkin kyse!

Akrojoogassa on yleensä mukana myös kolmas henkilö, joka seuraa parin tekemistä lähietäisyydeltä. Seuraaja, spotteri, näkee harjoituksen ulkopuolelta ja pystyy ohjaamaan tilannetta. Spotteria voi verrata parisuhteen tukitoimiin. Erilaiset parisuhdetta tukevat keinot vaikkapa kirjojen, kurssien tai keskusteluavun muodossa auttavat paria sekä palauttamaan tasapainon että onnistumaan uusissa, yhä korkealentoisemmissa, tavoitteissa.